Pohjois-Satakunta jälleen koronan leviämisvaiheessa, rajoituksia joudutaan kiristämään

Pohjois-Satakunta jälleen koronan leviämisvaiheessa, rajoituksia joudutaan kiristämään

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) on kokoontunut 4.2.2021 ja todennut Rauman alueen sekä Pohjois-Satakunnan siirtyneen jälleen koronan leviämisvaiheeseen.

Tartuntoja on todettu Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän (PoSa) alueella 28.1-4.2. välisenä aikana yhteensä 30, joista Karvia 18, Honkajoki 7, Jämijärvi 4, Kankaanpää 1, Pomarkku 0 ja Siikainen 0. Karanteeniin on asetettu 134 altistunutta. PoSa ilmoittaa jatkossa Honkajoen luvut erikseen, toisin kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka tilastoimissa luvuissa Honkajoen alueella ilmaantuneet tartunnat sisältyvät Kankaanpään lukuihin.

ATTR suosittelee leviämisvaiheen alueita edelleen kiristämään koronarajoituksiaan. Pohjois-Satakunnan alueen kuntajohtajat sekä Kankaanpään kaupungin johtoryhmä arvioivat tilannetta koko Pohjois-Satakunnan osalta perjantaina 5.2.2021 pidetyssä kokouksessa. Kokoukseen saatiin lisäohjeistusta PoSan tartuntataudeista vastaavalta ylilääkäriltä Margit Seppälältä.

Koronatoimenpiteitä laajennetaan pääosin ATTR:n suosituksen mukaisesti. Toimenpiteet tulevat voimaan mahdollisimman pian ja ne ovat voimassa 28.2.2021 asti. Seuraava tilannekatsaus tehdään perjantaina 12.2.2021, jolloin asiasta jälleen tiedotetaan.

Tässä tiedotteessa kerrotaan tarkemmin koronatoimenpiteisiin tulevista muutoksista Kankaanpään kaupungin osalta. Muut PoSa-alueen kunnat tiedottavat omista yksityiskohtaisista toimenpiteistään omilla verkkosivuillaan (linkit tiedotteen lopussa).

Muutokset aiempiin toimenpiteisiin Kankaanpään osalta

  • Kankaanpään Yhteislyseon lukio-opetus siirtyy etäopetukseen ATTR:n suosituksen mukaisesti. Välttämätön opetus voidaan kuitenkin toteuttaa lähiopiskeluna ja näin toimitaan abiturienttien kohdalla. Yhteislyseo tiedottaa oppilaita tarkemmista toimintaohjeista.
  • Leviämisvaiheen alueella suositellaan sulkemaan julkiset tilat mahdollisimman laajasti, pyrkien kuitenkin mahdollistamaan lasten ja nuorten harrastustoiminta ja kirjastojen lainaustoiminta. Kankaanpään kaupunki sulkee suosituksen mukaisesti liikuntakeskuksen tilat (ml. uimahalli), monitoimitalo Honkalan, kaupunginmuseon sekä nuorisotilat. Liikuntatilat (ml. uimahalli) ovat kuitenkin rajoitetusti käytössä koululaisryhmille sekä lasten ja nuorten harrastustoimintaan, jossa maksimihenkilömäärä on 10 henkilöä. Kaupunginkirjasto ml. Honkajoen kirjasto siirtyy jälleen toimimaan rajoitetun varaa ja nouda –palvelun muodossa. Kirjastojen tilat ovat muutoin suljettuina.
  • ATTR suosittelee, että leviämisvaiheessa olevien Rauman ja Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän alueella aikuisten harrastustoiminta keskeytetään. Kaupungin tiloissa olevat harrastuspaikat ovat Kankaanpäässä suljettuina lukuun ottamatta aiemmin mainittua koululaistoimintaa, lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä ATTR:n erikseen määrittelemää harjoittelutoimintaa (esim. SM-tason harjoittelu).

Muut voimassa olevat suositukset säilyvät ennallaan mm. maskien käytön, etätyön, kokoontumisrajoitusten ym. suhteen.

Tarkempia tietoja suosituksista: Satasairaala: Epidemian torjunta ja voiamssa olevat alueelliset suositukset

Kuntakohtaiset tarkemmat ohjeistukset löytyvät kuntien omilta koronasivuilta.

Kuntalaisia suositellaan seuraamaan myös PoSan sekä Satasairaalan tiedotusta aiheesta:

Hygieniasta pidettävä edelleen huolta, oireisena heti testiin

Epidemian leviämisen rajoittamiseksi on edelleen muistettava seuraavat tärkeät keinot: maskin käyttäminen, hyvä käsi- ja yskimishygienia, turvavälit, kontaktien ja turhan liikkumisen vähentäminen. Koronavilkku-sovelluksen lataaminen puhelimeen on erittäin suositeltavaa.

Koronatestiin on hakeuduttava jo lievien oireiden ilmaannuttua. Soita Kankaanpäässä heti PoSan flunssapoliklinikalle p. 02 577 3265, josta saa näytteenottoajan ja saapumisohjeen. Flunssapoliklinikan puhelinneuvonta on avoinna ma-pe klo 8-16 ja la-su klo 9-15. Flunssapoliklinikan näytteenotto tehdään Kankaanpäässä peruspalvelukeskus Tapalassa, käyntiosoite Ihanakallionkatu 4. Näytteenotto toteutetaan erillään muista päivystyspotilaista.

Koronanäytteenotto Honkajoen, Jämijärven, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten peruspalvelukeskuksissa tapahtuu ajanvarauksella ja sopimuksen mukaan. Soita aina ennen kokeeseen tuloa p. 040 652 4340.

Oirearvion voi tehdä myös omaolo.fi –palvelussa, josta saa toimintaohjeet.

Lisätiedot

Margit Seppälä, ylilääkäri, Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä
044 577 3200, margit.seppala@eposa.fi

Mika Hatanpää, kaupunginjohtaja, Kankaanpään kaupunki
044 577 2210, mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi

Markus Ojakoski, kunnanjohtaja, Jämijärven kunta
040 509 4542, markus.ojakoski@jamijarvi.fi

Tarja Hosiasluoma, kunnanjohtaja, Karvian kunta
040 022 1900, tarja.hosiasluoma@karvia.fi

Jari Rantala, kunnanjohtaja, Pomarkun kunta
040 582 4242, jari.ranta@pomarkku.fi

Viveka Lanne, kunnanjohtaja, Siikaisten kunta
044 720 1071, viveka.lanne@siikainen.fi