Kaupunki tukee perheitä etäopetuksen ruokailun järjestämisessä

ruoka-annos lautasella

Kouluruokailuun voivat osallistua ne lapset, jotka ovat lähiopetuksessa. Ruokailun rajoittaminen perustuu siihen, etteivät lapset kohtaisi toisiaan kouluruokaloissa. On kuitenkin tilanteita, joissa perheissä ei välttämättä pystytä järjestämään päiväruokaa etäopetuksessa olevalle oppilaalle kotona.

Kaupunki tarjoaa etäopetuksessa olevalle oppilaalle maksuttoman kouluruoan, mikäli sitä ei pystytä muutoin järjestämään. Etäopetuksessa olevien oppilaiden ruoka-apu koskee sekä perusopetuksessa että lukio-opetuksessa olevia oppilaita.

Kaupungin tarjoama ruoka jaetaan arkipäivisin kaupungin keskuskeittiöltä Pohjanlinnan koululta. Ruoka on samana päivänä valmistettua ja sitä jaetaan kerrallaan yhden päivän annos. Kauempana keskustasta olevien oppilaiden huoltajat voivat saada viikon ruuat kerralla mukaansa. Ruoan saa jäähdytettynä annosrasioissa.

Ruokatarpeesta tulee ilmoittaa etukäteen huoltajille tiedoksi annettujen ohjeiden mukaisesti. Tilauksen voi tehdä viikoksi kerrallaan tai tämän hetken rajoitusten voimassa ollessa eli 13.5. saakka.

Lisätiedot:

Heikki Kiviniemi, sivistysjohtaja, Kankaanpään kaupunki

044 577 2441, heikki.kiviniemi@kankaanpaa.fi