Kankaanpään kaupunki rajoittaa tilojensa käyttöä koronavirustilanteen takia

Kankaanpään kaupunki rajoittaa tilojensa käyttöä koronavirustilanteen takia

Kankaanpään kaupunki sulkee uimahallin ja muut liikuntakeskuksen tilat ja nuorisotilan sekä kieltää ulkopuolisten tilaisuudet ja ilta- ja viikonloppukäytön kaupungin hallinnoimissa kiinteistöissä. Tilojen käytön rajoittaminen on voimassa toukokuun loppuun asti.

Kaupunki täydentää näiltä osin perjantaina 13.3. antamiaan ohjeistuksia Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymältä (PoSa) saatujen ohjeiden mukaisesti. PoSa ohjeistaa noudattamaan hallintoneuvoston suosituksia kaiken ei-välttämättömän toiminnan rajoittamiseksi. Tämä koskee toimintaa, jossa ollaan lähikontaktissa muiden henkilöiden kanssa, kuten esimerkiksi harrastuksissa tai urheilussa. Rajoitukset ovat erityisen tärkeitä riskiryhmien suojelemiseksi.

Kaupunginkirjasto ja museo ovat toistaiseksi avoinna. Tapahtumat on peruttu eivätkä yksiköt vastaanota ryhmiä. Musiikkiopiston opetus jatkuu, mutta konsertit on peruttu.

Koulujen ja päiväkotien osalta seurataan tilanteen kehittymistä ja seurataan valtakunnallisia ohjeistuksia.

PoSan ohjeiden mukaan kaupunki myös täydentää henkilöstölle antamiaan ohjeistuksia. Kaikki kokoontumiset, jotka eivät ole välttämättömiä, tulee lähtökohtaisesti perua. Yli 10 hengen kokoontumisia pyritään välttämään.

Kaupunki pyytää kaikessa asioinnissa käyttämään ensisijaisesti puhelinta tai sähköpostia henkilökohtaisen asioinnin sijaan. Katso yhteystiedot: www.kankaanpaa.fi/yhteystiedot

Kaupunki on kerännyt koronavirustilanteeseen liittyvän tiedon verkkosivuilleen osoitteeseen: www.kankaanpaa.fi/korona

Lisätiedot:

Mika Hatanpää, kaupunginjohtaja, Kankaanpään kaupunki

044 577 2210, mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi

Heikki Kiviniemi, sivistysjohtaja, Kankaanpään kaupunki

044 577 2441, heikki.kiviniemi@kankaanpaa.fi